April 1, 2026
Moni hääpari pysähtyy tämän saman kysymyksen äärelle: otetaanko hääkuvat hääpäivänä ennen vihkimistä, vihkimisen jälkeen vai jo hyvissä ajoin ennen koko hääpäivää?
Yhtä oikeaa vastausta ei ole, eikä tarvitsekaan olla. Sen sijaan on erilaisia tapoja rakentaa teidän hääpäivästä juuri teidän näköinen ja valokuvaus on iso osa sitä kokonaisuutta.
Ajattelin avata tätä teille hääkuvaajan näkökulmasta niin, että teidän on helpompi tunnistaa, mikä vaihtoehdoista tuntuu oikealta juuri teille.

Hääkuvat hääpäivänä
Tämä on ehdottomasti perinteisin vaihtoehto. Hääkuvat kertovat teidän tarinan juuri hääpäivänä. Kuviin tulee aina liittymään se tietty tunne, mikä teillä tuolla hetkellä oli, on se sitten autuas onni, hilpeä riemu tai kikattava jännitys.
Hääpäivänä otetuista kuvista näkyy tietenkin myös hääpäivän sää ja vuodenaika. Dokumentaarisesti ajateltuna se on tärkeää ja kiinnostavaa, asia joka on jollakin tavalla aina merkityksellinen hääpäivää muistellessa. Kuvausmielessä ratkaisuja löytyy monenlaisiin säähaasteisiin, joskus pieni sade, voimakas tuuli tai harmaa taivas vaan lisäävät kuviin tunnetta ja draamaa. Mutta jos teillä on olemassa jo tietty, ehdoton visio kuvien tyylistä ja hengestä (kirmailua kesäniityllä, ilta-aurinko hiekkarannalla jne.), on olo varmempi ja stressittömämpi jos potrettikuville varataan aika ennen häitä.

Hääkuvat ennen vihkimistä
Ajatus kuulostaa monen makuun hyvältä; kuvataan ensin rauhassa, ja sen jälkeen voi keskittyä itse juhlaan. Kokemus on kuitenkin osoittanut, että monesti hääpäivän aamuun tulee paljon yllätyksiä.
Aikataulut saattavat venyä, joku myöhästyy, joku asia unohtuu, ja yhtäkkiä ollaan tilanteessa, jossa kuvaukselle jääkin huomattavasti vähemmän aikaa kuin oli ajateltu. Ja koska vihkimistä ei voi siirtää, paine siirtyy helposti juuri siihen kuvaushetkeen.
Siksi suosittelen aina varaamaan kuvaukselle reilusti aikaa, mielellään kaksi tuntia. Kun aikataulussa on väljyyttä, teidän ei tarvitse kiirehtiä, ja kuviin jää se rentous, jota niihin oikeasti halutaan.
Parhaimmillaan tämä hetki ennen vihkimistä on myös teille kahdelle rauhoittava pysähdys kaiken keskellä, se on harvinainen hääpäivän hetki, kun saatte olla (melkein) kahdestaan.

Hääkuvat vihkimisen jälkeen
Vihkimisen jälkeen tunnelma on usein kevyempi. Suurin jännitys on ohi, ja monelle tämä on se hetki, jolloin kaikki alkaa tuntua aidosti todelliselta. Se näkyy myös kuvissa. Ilmeet rentoutuvat, nauru tulee helpommin, ja läheisyys tuntuu luonnolliselta.
Tässä vaihtoehdossa kannattaa kuitenkin miettiä muutamaa käytännön asiaa. Onko teille ok, että vieraat odottavat kuvauksen ajan juhlapaikalla? Tuleeko teille kiireen tunne, joka vie huomion pois itse kuvaushetkestä? Entä miltä meikki näyttää kyynelten jälkeen?
Jos pystytte sulkemaan muun maailman hetkeksi pois ja keskittymään vain toisiinne, tämä voi olla todella kaunis ja merkityksellinen hetki kuvaukselle.

Hääkuvat ennen hääpäivää, plussat
Tämä on vaihtoehto, joka on noussut viime vuosina yhä suositummaksi, eikä pelkästään aikataulusyistä. Monelle tämä on tapa varmistaa, että saa juuri sen kuvaajan, jonka tyyli tuntuu omalta, vaikka hääpäivä ei enää olisi kuvaajalla vapaana. Mutta sen lisäksi tässä on yksi iso etu: rauha.
Arkipäivänä kuvatessa ei ole kiirettä eikä muita hääpareja jonottamassa samaan paikkaan. Voitte valita kuvausajan ja -paikan täysin vapaasti, oli se sitten aikainen aamu, ilta-aurinko tai jokin teille merkityksellinen paikka.
Kuvauksesta tulee helposti rennompi, henkilökohtaisempi ja enemmän teidän näköinen. Usein myös ne parit, jotka jännittävät kameraa, rentoutuvat tässä tilanteessa aivan eri tavalla.
Linkin takana yksi esimerkki kuvasta joka on otettu kaikessa rauhassa ennen hääpäivää, ihan täydellisenä kesäiltana.

Mitä kannattaa huomioida, jos kuvat otetaan ennen häitä?
Tähän vaihtoehtoon liittyy myös muutama käytännön pohdinta, jotka on hyvä käydä läpi etukäteen. Usein kuvaus yhdistetään koemeikkiin ja -kampaukseen, mikä on järkevää, mutta samalla pieni riski. Entä jos lopullinen look onkin hääpäivänä hieman erilainen?
Toinen asia on first look. Jos näette toisenne häävalmiina jo ennen hääpäivää, se muuttaa väistämättä sitä hetkeä, kun kohtaatte juhlapäivänä.
Ja sitten on vielä kukat. Tuleeko kimppu kahdesti, vai tehdäänkö kuviin erilainen ratkaisu?

Miten valita teille sopivin vaihtoehto?
Lopulta kyse ei ole siitä, mikä vaihtoehdoista on “paras”, vaan siitä, mikä tuntuu teille oikealta. Haluatteko kuviin nimenomaan hääpäivän aidon tunnelman, vai enemmän rauhaa ja kontrollia lopputulokseen? Tuntuuko teille tärkeämmältä se, miltä kuvat näyttävät, vai se, miltä kuvaushetki tuntuu?
Kun tämä ajatus kirkastuu, oikea valinta löytyy yleensä yllättävän helposti.
Jos tämä on teille ajankohtainen pohdinta juuri nyt ja teiltä puuttuu vielä hääkuvaaja, käykää kurkkaamassa portfoliosta lisää mun kuvaustyyliä ja siitä, miltä kokonaiset hääpäivät näyttää mun ottamina kuvina.
Ja jos jokin näistä vaihtoehdoista herätti kysymyksiä, laita viestiä – autan teitä mielelläni miettimään, mikä toimisi juuri teidän päivässä parhaiten.




Meillä on kuvaaja 12h hääpäivänä menossa mukana. Viralliset hääkuvat joissa olemme vain me kaksi otetaan heti vihkimisen jälkeen, sillä välin kun vieraat siirtyvät juhlapaikalle. Muut kuvat sitten juhlan aikana, sopivassa saumassa. Niin että odottelua ja sählinkiä tulisi mahdollisimman vähän.
Tuo on yleinen tapa. Tässäkin asiaan vaikuttaa paljon se, onko vihkimispaikan ja juhlapaikan välimatka pitkä, ja löytyykö tosi mukava kuvauspaikka vaikka juuri siitä matkan varrelta. Usein hääseurue järjestää vieraille jotain pientä odotteluviihdettä. Itse tykkäisin päästä aina kuvaamaan hääpaikan myös tyhjillään ennen kuin vieraat ovat menneet sisään, silloin kattaus ja juhlapaikka on niin kauniina. Voittehan ehdottaa että kuvaaja kävisi kuvaamassa hääpaikan katettuna vaikka jo ennen vihkimistä, ettei tämä kuva jää väliin sen vuoksi, että vieraat ehtivät hääpaikalle ennen teitä (ja valokuvaajaa). Ihanaa hääsuunnittelua teille!
Mahtava kirjoitus ja pitää täysin paikkaansa.
Kiva kuulla, kiitos paljon!
kommentit