Hääkuvauksen jälkeen mun yleisin kuvauspalvelu on "Kuvaaja perheen arjessa". Millainen se on ja miksi valita perhekuvauspaikaksi oma koti? Kokoan tähän muutamia omia ajatuksia ja havaintoja sekä asiakkailta kuultuja kommentteja.
1. HELPPOA
Roolien vaihtuminen: minä tulen teille, teidän ei tarvitse lähteä minnekään. Teidän ei tarvitse pakata mukaan vaihtopaitoja ja -housuja, välipalaa, meikkejä, leluja ja muuta viihdykettä, miettiä ulkovaatteita, kenkiä, stressata pysyykö vaatteet puhtaina ja sileinä kuvaukseen asti jne. jne. 
2. LUONNOLLISTA
Kotikuvauksessa katsotaan vähemmän kameraa ja enemmän perhettä. Tutussa ja turvallisessa ympäristössä sekä lasten että vanhempien on helpompaa olla luonnollinen, oma itsensä ja rento. Pyrin käyttämään kuvatessani hyödykseni mahdollisimman paljon luonnonvaloa, salamavalojen räiskeessä harva pystyy olemaan täysin rento ja luonnollinen. Vaikka monet kuvat asetellaan, asettelun tarkoitus on tukea perheen luontaista yhteyttä ja etsiä kauniisti laskeutuvaa valoa. 
3. MUISTOJA
Kotona vietetään eniten aikaa. Siellä on muistot. Se on ehkä rakkaudella rakennettu tai remontoitu juuri teidän perheelle. Siellä on sanottu ensimmäiset sanat, otettu ensimmäiset askeleet ja koettu suuria rakkaudentunteita. Lähes poikkeuksetta ihmiset jotka muuttavat, harmittelevat sitä että omasta kodista on tullut otettua niin vähän kuvia. Koti luo kuvissa pehmeän ja luontevan taustan perheelle.
4. UNIIKKIA
Kuvaaja perheen arjessa on oikeastaan perheaikaa, jossa vaan sattuu olemaan valokuvaaja paikanpäällä. Ympäristönä on teidän koti ja kuvattavina teidän perhe juuri sellaisena kun se sillä hetkellä on. Näin kuviin saadaan tallennettua juuri teidän perheen jutut; mikä naurattaa, mikä yhdistää, kuka pelleilee, missä on hyvä olla. Tämä perhekuvaus ei ole pelkästään sen taltiointia miltä te näytätte, vaan myös sen, millaisia te olette, miltä teistä tuntuu ja miten hyvä teidän on olla yhdessä perheenä. 
Tuntuuko tämä teidänkin jutulta? Ota yhteyttä ja suunnitellaan! Voit myös instagramissa seurailla mua tai #kuvaajaperheenarjessa kuvia
Ihanaa syksyä!

Pitäisit ehkä myös näistä postauksista

Back to Top